Tänään tulin miettineeksi, että vanhukset vaativat meitä nuoria luovuttamaan paikkamme julkisissa kulkuneuvoissa, avaa heille oven yms. mutta mitä me dsaamme heiltä takaisin, kun ei edes kiitosta kuulu ? Tuimat katseet vaan ja he pitävät sitä itsestäänselvyytenä, että autamme heitä.

Jos vahingossa kadulla kävellessä törmään puoliksi vanhempaan ihmiseen ja pyydän kauniisti anteeksi ja hymyilen, niin tulee suorastaan semmoista vittuilua, että se pistää miettimään, että MITÄ HELVETTIÄ ?!?

Miksi olen niin hyväsydämminen kun kuulen vain sanat "vittu katso mihin kävelet". Jos törmään ihmiseen, niin eihän se tarkoita sitä, että olen se ainut jonka pitää väistää.

Ja ihmiset väittävät, että nykynuoret eivät osaa käyttäytyä, mutta miksi yleistää asioita.

En itekään tietenkään yritä yleistää, että kaikki vanhukset ovat sellaisia, mutta viikon sisällä olen saannut 2 vanhalta naiselta tuimat katseet.

Ekalla kerralla istuin ratikassa selkä menosuuntaan, kun en huomannut vanhempaa naista tulevan takaapäin. vastapäätä istunut keski-ikäinen nainen luovutti paikkansa, jolloin tämä hirveä mummo olisi voinut tappaa minut katseellaan.

Tänään junassa muuten vaan ei naama mielyttänyt, kun jäin pysäkillä, niin kuuskymppinen ängsi eteen ovesta ulos ja jouduin venaan 100000 vuotta, että hänen heikot polvet pääsee rappuset alas. Jos antaisin auttavaa kättä näille "polvivammaisille" niin hehän pitäisivät sitä seksuaalisena ahdisteluna tai muuten vain loukkaavana.

Elämme siis ristiriidassa ja yleistämme asioita turhaan...